tiistai 27. marraskuuta 2012

VastuuTontut ja SyntiPukit

Kiitokset sähköpostilla saamaani palautteeseen. Toisesta päästä löytyy: ”Jaksoin lukea ensimmäisestä kirjoituksesta puolitoista kappaletta. Todella tylsää.” ja toisesta päästä: ”SAMKin sisällä on kehittymässä ennen mahdottomaksi luultu laji, kommunikoiva johto. Loistavaa!”. Eli kannattaa sekä lopettaa että jatkaa. Täytän molempien toiveet eli jatkan kirjoittamista, mutta lopetan aina hetkeksi kahden kirjoituksen välissä.

Nyt kun joulu on lähestymässä, on aika tutkailla TKI&Y:n vastuutonttuja (parin vuoden päästä toiselta nimeltään syntipukkeja). Tutkimus- ja osaamiskeskittymien (Research and Competence Centers) vetäjiksi (Head of the R&CC) on valittu seuraavat henkilöt:
- Energia ++ : Suvi Karirinne (Sirpa Sandelin)
- Esteettömyys : Kati Karinharju
- Hyvinvointiteknologia : Sari Merilampi (Andrew Sirkka)
- Laskennallinen älykkyys : Cimmo Nurmi

Suvi on tällä hetkellä lainassa Prizztechissä ja tekee meillä töitä 20%:sti. Sirpa avustaa vetäjän tehtävissä, kunnes Suvi tulee takaisin. Sirpa toimii myös Lounaisrannikko-yhteistyön (Loura) vastuuhenkilönä. Andrew hoitaa hyvinvointiteknologian vetäjän tehtäviä, kunnes Sari palaa äitiyslomalta. Valituilla henkilöillä on vahvaa osaamista kyseisellä tutkimusalueella ja lisäksi näyttöä kansainvälisestä yhteistyöstä. Olen erittäin tyytyväinen näihin valintoihin. Paitsi en tietenkään itse itseni valintaan. Tutkimus- ja osaamiskeskittymien (TOK?) vetäjien kanssa luodaan kolmivuotinen suunnitelma, joka vie meidät tunnustettuun kansalliseen mitalisijoitukseen sekä tunnistettuun kansainväliseen merkittävyyteen. Vetäjät saavat käyttöönsä huomattavan määrän euroja henkilöstön resursointiin, infrastruktuurin kehittämiseen ja muihin TOK:n kuluihin. He ovat ”suvereenisti” vastuussa TOK:n toiminnasta.
Sisäisessä haussa TKI- ja yrityspalvelujen päälliköiksi on valittu seuraavat henkilöt:

- Tutkimuspäällikkö : Anne Kärki
- Yrittäjyyspäällikkö : Teppo Lundell
- Myyntipäällikkö : Pia Lamminen

Anne vastaa hanketoiminnasta, julkaisutoiminnasta ja tki-rahoituksen kehittämisestä. Tepon vastuulla on opiskelijayritysyhteistyö (Apparaatti, Soteekki), Yrityskiihdyttämö, perheyrittäjyysverkosto ja yleisesti innovaatiotoiminta. Pian vastuualueena on osaamisen ja koulutuksen myynti ja asiakkuuksiemme kehittäminen. Anne, Teppo ja Pia muodostavat kukin itselleen tiimin, johon kutsutaan jokaiselta osaamisalueelta kaksi henkilöä. He saavat TOK:n vetäjien tapaan käyttöönsä euroja henkilöstön resursointiin, infrastruktuurin kehittämiseen ja muihin oman vastuualueensa kuluihin.
Mandaatti on nyt kyseisille henkilöille annettu. Ei rahaa ilman vastuuta: kaikkien edellä mainittujen henkilöiden on uuden ammattikorkeakoulun rahoitusmallin mukaisesti tehtävä tulosta osakeyhtiöllemme.

SAMKilaisille: Ilmoittautukaa vastuuhenkilöille mukaan toimintaan ja toiminnan kehittämiseen. Ja elinkeinoelämän edustajille: Käyttäkää heitä ja meitä oman liiketoimintanne kehittämiseen.
Lopuksi ärsyttävästä C-kirjaimesta. Yritin tosissani pelata tennistä 1970-luvulla(kin), jolloin suosikkipelaajiani olivat mm. Paul Newcombe, Jimmy Connors ja tietysti John McEnroe. He olivat myös Markon ja Kallen suosikkeja. En muista, kuka meistä keksi, että näillä Grand Slam -mestareilla oli temperamentin lisäksi yhteistä sukunimessä oleva c-kirjain. Markon muistan ehdottaneen, että osallistutaan seuraaviin tenniskilpailuihin etunimillä Marco, Calle ja Cimmo. Näin tehtiin. Toimiko yläkierteinen yhden käden rystylyönti tämän seurauksena paremmin, sitä tarina ei (onneksi) kerro. Nimi jäi kuitenkin käyttöön, kunnes jossain vaiheessa taas unohtui. Vakuutusmatemaatikkona kymmenen vuotta myöhemmin C-kirjain "virallistui", kun samalla työpaikalla oli toinen Kimmo Nurmi ja postit menivät usein sekaisin. Asia sinetöityi, kun sain elämäni ensimmäisen rakkauskirjeen. Tai siis luulin saaneeni. Sehän oli tietysti Kimmolle :(

En vielä tiedä, mistä kaikesta seuraavaksi kirjoitan, mutta ainakin haastavista esimiestilanteista ja ehkä asteekeista ja inkoista.

1 kommentti:

  1. Tarja Javanainen-Levonen28. marraskuuta 2012 klo 11.00

    Great News: Yhdessä teemme tuloksen - Soteekin iskulausetta lainaten!

    VastaaPoista