maanantai 24. marraskuuta 2014

Satakunnan oppilaitoksille yhteinen yrityskiihdyttämö

Satakunnassa on tehty yli 10 vuoden ajan esimerkillistä yrittäjyyden edistämistä ja yrittäjyyskasvatusta nuorten parissa:
  • SAMK perusti vuonna 1996 opiskelijoilleen Suomen ensimmäisen Yrityskiihdyttämön
  • Porin Lyseon yläasteelle perustettiin 2003 Suomen ensimmäinen yrittäjyyskasvatusluokka
  • Opettaja Pasi Savolainen kirjoitti vuonna 2004 Suomen ensimmäisen Yrittäjyyskasvatuksen Opettajan Oppaan 7.-9. luokille
  • Ylimaakunnallinen YES-keskus (yrittäjyyskasvatuskeskus) perustettiin Satakuntaan, Kokkolaan ja Tampereelle vuonna 2005
  • Porin yliopistokeskuksen Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikköön perustettiin Suomessa harvinainen yrittäjyysprofessuuri vuonna 2005
  • Suomen ensimmäinen valtakunnallinen YES-keskushanke käynnistyi vuonna 2008 Porin Seudun Kehittämiskeskus POSEK Oy:n johdolla
  • Ensimmäiset innokkaat Rauman Lyseon yläasteen yrittäjyyskasvatusluokkalaiset aloittivat opintonsa syksyllä 2009
  • Valtakunnallisen YES-hankkeen tuloksena Valtakunnallinen YES ry käynnisti toimintansa elokuussa 2010
  • Vuonna 2010 Satakunta oli ensimmäisenä Suomesta mukana Euroopan Unionin rahoittamassa laajassa yrittäjyyskasvatushankkeessa
  • Satakunta teki vuonna 2011 ensimmäisenä Suomessa yrittäjyyskasvatuksen maakunnallisen strategian.
Satakunnassa yli 10 vuoden aikana tehty esimerkillinen yrittäjyyskasvatustyö on alkanut tuottaa hedelmää. Yhä useampi nuori on kiinnostunut yrittäjyydestä. Tähän tarpeeseen halutaan vastata. Ammatilliselta toiselta asteelta puuttuu yrityskiihdyttämö eli järjestelmällinen tapa mahdollistaa opiskelijoille tuettu väylä yrittäjäksi jo opiskeluaikana. Yliopistokeskuksella on myös tarvetta tukea opiskelijoiden ulkoista yrittäjyyttä. Olemme Sataedun Veli-Matti Vuoren, Winnovan Juha Vasaman ja Yliopistokeskuksen Ulla Hytin kanssa asettaneet tavoitteeksemme perustaa Satakunnan oppilaitoksille yhteinen yrityskiihdyttämö.

Mallia otetaan SAMKista. Yrityskiihdyttämössä liikeidean kehittäminen, yrittäjänä toimiminen ja yrityksen kehittäminen ovat osa tutkinnon suorittamista. Kiihdyttämö tarjoaa opiskelijoille mm. mentorointia, liiketoiminnan kehittämistä, verkostoja ja potentiaalisia asiakkuuksia. Opiskelijoille suunnataan yrittäjyystapahtumia, kuten 24h BootCampeja, Entreperneurship Stories –iltoja ja IdeaDrill-innovaatiokilpailuja.

Jokaisella satakuntalaisella nuorella on yhteisen yrityskiihdyttämön tukemana mahdollisuus kasvaa sekä oman elämänsä että oman yrityksensä toimitusjohtajaksi.

**********
Tasapainossa pysyminen, muistaminen ja hahmotuskyky ovat itsestään selviä asioita, kunnes ne eivät enää ole itsestään selviä asioita. Huomaa, ettei voi enää suihkussa pestä toista jalkaa yhdellä jalalla seisten; ei enää muista työkavereiden nimiä ja naisystävänkin nimi on kirjoitettava vasempaan ranteeseen; korviakin pitää käydä puolivuosittain huuhtelemassa, turhaan. Taannoin oli ”hauskaa” kävellä Hong Kongissa ja kaatua yhtäkkiä maahan, kun jalat putosivat alta pois. Tai yrittää puoli tuntia nousta sängystä ylös siinä onnistumatta. ”Hauskaa” oli myös Lissabonissa, kun yhtäkkiä konferenssiesityksen aikana huomasi valtaosan englannin kielen sanoista kadonneen - saati että ymmärsi mitä kysymyksiä itselle esitettiin. Yhä useammin myös huomaa kirjoittaneensa ”hauskoja” lauseita, kun kirjamia ja kokonaisia on jäänyt pois. Jos joku väittää tasapainolla, muistamisella ja hahmotuskyvyllä olevan jotain lääketieteellistä tekemistä toistensa kanssa, en mene väittämään vastaan. Mutta jos joku väittää syyksi vanhenemisen, niin ei olla enää kavereita.