SAMKin uuden organisoitumisen lanseeraustilaisuudessa esittelin uusien tutkimus- ja osaamiskeskittymiemme avainhenkilöitä. Näytin myös keskittymissä työskentelevien tutkijoiden nimiä. Tiesin ja tiedän, että tämä on aina vaarallista. Siis jonkun nimen esiin nostaminen ja jonkun toisen ei. Jatkan vaarallisella linjalla ja nostan kirjoituksissani esille henkilöstömme onnistumisia.
Aloitan
Heli Lammisesta, Soteekki-toimintaympäristömme vetäjästä. Helillä on ollut
merkittävä rooli ainutlaatuisen konseptin rakentamisessa. Soteekki tarjoaa
asiakkaillemme laadukkaita hyvinvointipalveluja opiskelijatyönä asiantuntijaopettajien
ohjauksessa. Oletko koskaan miettinyt, kuka toteuttaisi sinulle hyvinvoinnin ympärille
rakennetut lastenkutsut, keneltä saisit apua sairaalasta kotiutuvalle, kuka antaisi
väliaikaista ja lyhytkestoista apua omaisesi hoitoon tai kuka hoitaisi yrityksenne
henkilöstön kuntoa? Ota yhteyttä Soteekkiin (www.samk.fi/soteekki).
Jatkan Jalo Porkkalalla. Jalo on herättänyt henkiin historiallisia
valokuvauksen vedostusmenetelmiä ja yhdistänyt niitä nykypäivän
digitaalitekniikkaan. Tuloksena on huikeita taidevalokuvia. Jalon kirjoittama
teos, Köyhä dagerrotyyppi, on ensimmäinen suomenkielinen vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä
käsittelevä kirja, ja samalla ensimmäinen aihetta käsittelevä tutkimus
Suomessa. Kannattaa käydä ihastelemassa: vedos.samk.fi.
Lopetan (tällä kertaa) Sirpa Sandeliniin. Opetus ja
kulttuuriministeriön papereissa
SAMK on alueen innovaatiojärjestelmän keskeinen toimija, kansainvälistäjä ja
yrittäjyyden edistäjä. Sirpa toteuttaa juuri tätä tehtävää erittäin
aktiivisesti niin Turku-Uusikaupunki-Rauma-Pori akselilla kuin esimerkiksi
Saksa-Kiina-Brasilia akselilla.
Ovatko Heli, Jalo ja Sirpa huippuja vai keskinkertaisuuksia?
Ovatko huiput ennemminkin harvardilaisia ja oxfordilaisia? Onko meidät samkilaiset
ja yleisesti ottaen suomalaiset kiinnitetty keskinkertaisiksi? Suomihan on
keskinkertaisuuden hallitseva maailmanmestari. Voitamme kaikki kansainväliset
kisat, joissa mitataan keskinkertaisuutta, esimerkkinä vaikkapa Pisa-vertailu.
Vastaavasti kun mitataan huippuja, valumme keskikastiin.
Pekka Seppänen kirjoitti lähes kolme vuotta sitten
Talouselämään hienon jutun keskinkertaisuudesta. Suomessa erilaisuus ei ole
suosiossa. Sen sijaan tasapäistäminen on. Kaikkein epäsuosituinta erilaisuutta
on paremmuus. Seppänen kuvaa asiaa seuraavasti: Kun suomalaiseen joukkueeseen
tulee taitava maalintekijä tai suomalaiselle työpaikalle alansa huippu, luulisi
että koko porukka hihkuisi innosta. Joukkuehan saa mahdollisuuden menestyä
paremmin, ja kaikki joukkueen jäsenet hyötyvät. Ei se vain ole niin. Työpaikan
uusi maalintekijä uhkaa entisten maalintekijöiden ja luottopelaajien asemaa. Osa
jopa toivoo maalintekijän epäonnistuvan. Pahimmassa tapauksessa häntä aletaan
kiusata, jotta hän ymmärtäisi ryhtyä sellaiseksi kuin muutkin,
keskinkertaiseksi.
Jo matemaattisen määritelmän mukaan valtaosa meistä on
keskinkertaisia. Jos huippuja on 1%, niin meitä keskinkertaisuuksia on sitten
noin 98%. Huiput saisivat olla kiitollisia keskinkertaisuuksille. Ilman heitä
ei olisi huippuja. Seppänen muistutti, että jääkiekon Suomen mestaruuden 2010
voittanut TPS on todistus siitä, että monesti keskinkertaisuus riittää hyvin. TPS
oli runkosarjan keskinkertaisin joukkue. Se voitti ja hävisi kauden aikana yhtä
monta ottelua, ja teki tasan yhtä monta maalia kuin päästi. Pudotuspeleissä TPS
oli kuitenkin ylivoimainen.
Keskinkertaiset taidot ja yritteliäs asenne ovat siis parempi
yhdistelmä kuin ylivertaiset taidot ja keskinkertainen asenne. Minkälainen
asenne meillä on omaan työhömme?
