Edellisviikon tiistaina oli kansainvälinen epäonnistumisen
päivä, jonka tarkoituksena on levittää epäonnistumisen ilosanomaa. Epäonnistuminen
on muotia: ”Epäonnistu taitavasti”, ”Uskalla erehtyä”, ”Epäonnistuminen on
tarpeellista” ja ”Ainoa keino päästä eteenpäin on epäonnistua varhain,
epäonnistua usein ja epäonnistua edistyen” (John. C. Maxwell). Suomalaisille on
jo muutamia vuosia taottu päähän epäonnistumisen pelon voittamista tienä
menestykseen. Työntekijöiden epäonnistumisia on jopa ehdotettu palkittaviksi. Hetkinen.
Epäonnistuminen on vähintäänkin määrittelykysymys. Epäonnistummeko, jos asiaan on olemassa oikea ja väärä ratkaisu ja päädymme meillä
käytettävissä olevan tiedon pohjalta väärään ratkaisuun? Valitsimmekohan vain väärin. Epäonnistummeko, jos emme käytä lahjakkuuttamme hyväksi? Olemmekohan vain
typeriä. Epäonnistummeko automaattisesti, jos lopputulos ei ole
haluamamme tai odottamamme mukainen?
Vai epäonnistuisimmeko lopputuloksesta huolimatta, jos
- asenteessamme on ollut toivomisen varaa
- olemme uhranneet asialle liian vähän sen tarvitsemaa aikaa
- kuvittelemme oman asiantuntijuutemme olevan ylivertaista tai
- olemme tehneet aivan liian täydellisen suunnitelman.
Toivottavasti näistä ei ketään palkittaisi. Sen sijaan, kun
asenne on kunnossa, aikaa on uhrattu, on kuultu muitakin asiantuntijoita ja
suunnitelma antaa mahdollisuuden löytää jatkossa uusia polkuja, silloin
epäonnistuminen on mahdotonta. Koska lopputuloksena on väistämättä uusia
kokemuksia, uutta oppimista ja koko porukkaa aktivoivaa pörinää. Tästä pitäisi
palkita. Jopa tulospalkita!
En kuitenkaan tarkoita, että häviämistä pitäisi rakastaa.
Kyllä sitä pitää vihata. Olkoon kyse sitten vaikkapa opetuksen laadusta muihin korkeakouluihin
verrattuna, yksittäisen hankehakemuksen hylkäämisestä tai miinusmerkkisen
tuloksen tekemisestä. Mitä ilmeisimmin SAMK vihaa häviämistä; olemmehan
opetuksen laadussa Suomen ykkösiä, hankehakemusten läpimenoprosenttimme on hyvä
ja tuloksemmekin vuosittain mukavasti plussalla.
Ovatko epäonnistumisen hyväksymistä opettavat elämänhallintaterapeuttipilipalitrubaduurigurut
oikeassa?
**********
Oletko epäonnistunut mielestäsi hyvän idean läpisaamisessa? Tule
keskustelemaan siitä kanssani maanantaina 9.11., 23.11. tai 30.11. klo 9-10 Tiedepuiston
Agora-kahvioon aamukahvin merkeissä. Voit myös soittaa.
Näissä linkeissä hyvin sanoiksi puettuja ajatuksia parilta gurulta. Kannattaa kurkata! Alla myös Carol Dweckin oppilaitoksellekin tärkeää näkökulmaa toisesta lähteestä.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=r7auriAoTN0
https://www.youtube.com/watch?v=1CFzrj9ydV0
Dweck: Vaikeat kokemukset, erityisesti häpeä, muuttavat ihmistä. Silloin on vaikea päästä dynaamiseen kokeilukulttuuriin, jossa ”epäonnistumiset” olisivat vain kiviä matkan varrella. Ne ovat isoja mörköjä, joten on turvallista pysyä totutussa ja ehkä räyhähtää kasvutoiveille. Carol antaa myös vinkkejä siihen, miten tilanteissa voi rohkaista (muita tai itseään) uudenlaiseen prosessiin. Se, että epäonnistumista kannattaa rakastaa, antaa meille tilaa. Voimme oppia, että se ei määritä identiteettiämme ja edetä hyviin tuloksiin – tai loistaviin.
Serkkupojan viisaita T-löytöjä välittää Kaarina