Kokemuksiani SAMKista osakeyhtiön aikana

Olemme organisoituneet osittain uudella tavalla elokuun alusta lähtien. Edellinen suurempi muutos tehtiin puolitoista vuotta sitten. Korkeakoulumaailmassa nopeisiin muutoksiin ei ole perinteisesti totuttu, mutta osakeyhtiöissä se on arkipäivää. Muutoksen moottorina on ollut ministeriön rahoituksen merkittävä väheneminen. Mitä ajatuksia itselleni nousee tästä muutoksesta? Erityisesti ihmiset, samkilaiset, kollegat.

Ministeriön rahoitus on vähentynyt yli neljäsosan, jonka seurauksena työvoiman käyttöä on jouduttu vähentämään niin opetus- kuin tukipalvelutehtävissä. Opettajien tuntiresurssia per opintopiste on jouduttu vähentämään ministeriön rahoitusta vastaavaksi. Havaintojeni mukaan samkilaisten työtahti on selvästi lisääntynyt osakeyhtiön alkuvaiheista.

Työtahdin, työhön käytetyn ajan ja työmäärän lisääntyminen on vallitseva trendi lähes kaikissa työpaikoissa. Työn tuottavuus ei ole kuitenkaan tällä vuosikymmenellä merkittävästi kasvanut lukuun ottamatta aivan viimeistä vuotta. SAMKissa voidaan todeta näin käyneen; esimerkiksi opiskelijamäärä ei ole pienentynyt samassa suhteessa kuin henkilöstömäärä. Tuottavuuden kasvu ei ole vaikuttanut opetuksen laatuun, jos mittarina käytetään sitä, että SAMK on pitänyt asemansa ammattikorkeakoulujen ykkösenä. Toisaalta voidaan todeta, että muissakin ammattikorkeakouluissa on jouduttu henkilöstöä vähentämään.

Miten me samkilaiset sitten jaksamme työmäärämme kanssa? Havaintojeni mukaan haasteita on selvästi enemmän kuin viisi vuotta sitten. Opettaja on ollut pakotettu muuttamaan opetusmenetelmiään, koska pienemmällä omalla tuntimäärällä tulee tuottaa opiskelijalle sama tuntimäärä työtä kuin aiemminkin. Tämä on erittäin haastava tehtävä, kun opetuksen laadusta ja oppimisen tuloksista ei haluta tinkiä. Uudet teknologiat ja digitaalisuus ovat hyviä työkaluja, mutta hyvä ja keskusteleva kontaktiopetus on edelleen nautittavaa sekä opiskelijan että opettajan näkökulmasta.

Tukipalvelujen työmäärä ei valitettavasti ole suoraan verrannollinen opiskelijoiden ja opettajien määrään, koska tietyt hallintotehtävät edellyttävät vakiomäärän työtä. Hallintokulut on saatu kuitenkin varsin hyvin pidettyä aisoissa ja samalla kampukset ja oppimisympäristöt uudistettua, mikä on ollut välttämätöntä erityisesti opiskelijoista kilpailtaessa, mutta myös osana maakunnan toimintaympäristöjen kehittämistä.

SAMKin strategian mukaisia toimenpiteitä on saatu tehtyä etupainotteisesti. Työmäärän aisoissa pitämiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että uusia toimenpiteitä ja kehittämisaihioita tarkastellaan kriittisesti panos-tuotos-jaksamis-kolmion näkökulmasta. Uusien kehittämisprojektien tulee olla yhteisön ymmärtämiä ja tuloskeskeisiä. Prosessien tulee olla keveitä ja samalla oikeusturva-asiat huomioivia.

TKI-toiminnassa on viime vuosina tapahtunut keskittymistä harvemmille, jotka tekevät sitä määrällisesti enemmän. Aiemmin mukana oli enemmän opettajia pienemmällä tki-osuudella. Sama suuntaus näkyy täydennyskoulutukseen osallistumisessa. Lisäksi hallintotehtäviä on opettajilla selvästi vähemmän kuin aiemmin.  Opetustehtävät vievät nykyään paljon jaksamispotentiaalia, joten innostusta ja kiinnostusta muihin tehtäviin ei välttämättä enää löydy. Aiemmin opettajat integroituivat tki-toimintaan, kun nykysuuntaus näyttää olevan se, että tutkijat integroituvat opetukseen.

Työhyvinvointikyselyn perusteella opettajilla on työssään keskimäärin enemmän kuormitustekijöitä kuin tukipalvelujen henkilöstöllä. Olen paljon miettinyt sitä, miten opettajat ovat onnistuneet pitämään opetuksen tason korkealla vähentyneen tuntiresurssin puitteissa. Ajatuksissa on pyörinyt, onnistuisiko esimerkiksi

1. opintojaksojen tuntiresurssin tarkastelu yksilöllisesti niiden vaatiman työmäärän perusteella?
2. opintopistemäärien siirtäminen tärkeimpiin perusasioihin?
3. opintojaksojen toistoista tuntiresurssin siirtäminen opetuksellisesti haastavimpiin yksittäisiin opintojaksoihin?

Perustelen itselleni 1- ja 3-kohtia työmäärän tasapainottamisella, oikeudenmukaisuudella ja opettajien kokonaisvaltaisella jaksamisella sekä 2-kohtaa työnantajilta saamaamme palautteeseen siitä, että tärkeintä olisi opettaa perusasiat hyvin. Ymmärrän hyvin, että minkään näistä toteuttaminen ei ole helppo tehtävä. Henkilöstöltä löytyy varmasti hyviä ja parempiakin ideoita lisää.

Monet työyhteisöt ovat haasteiden edessä vaipuneet ”valituskulttuuriin”. Olen ilokseni havainnut monen samkilaisen valittamisen sijaan pyrkivän tosissaan parantamaan yrityskulttuuriamme. Valittaminen ei ole huono asia, kun se osataan työyhteisössä kääntää mahdollisuudeksi tekemällä valituksen aiheisiin parannus- ja ratkaisuehdotuksia. Valituksen aiheita saadaan vähennettyä, kun

• hoidetaan oma reviiri mahdollisimman hyvin, jolloin energiaa säästyy oman reviirin puolustamiselta
• autetaan ja tuetaan kollegoita
• hyväksytään kollegojen menestyminen osana työyhteisön menestymistä.

Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen kokemuksiani omasta toiminnastani osakeyhtiön aikana.