lauantai 19. syyskuuta 2015

Kiinaan ja Namibiaan, kyllä kiitos

SAMKin rehtori Juha Kämäri on tätä kirjoittaessani Kiinassa allekirjoittamassa sopimusta toimipisteen perustamisesta 5.5 miljoonana asukkaan Changzhouhun. ”SAMK China Campus” -toimipisteen tarkoituksena on kiihdyttää yhteistyötä suomalaisten ja kiinalaisten korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Aloitusvaiheessa meillä on yhteistyökumppaneina Porin yliopistokeskus, Turun ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan yliopisto sekä kymmenen yritystä, jotka ovat kiinnostuneita Kiinan markkinoinnista.

Tarjoamme yrityksille poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen väylän Kiinan markkinoille: valmiit suhteet kohdealueelle sekä kansainvälistymisessä auttavia avainhenkilöitä. Changzhouhun syntyy myös Finnish Technology Showroom, jossa esitellään suomalaisia kehittyneitä teknologisia ratkaisuja. Showroomin yhteydessä on korkeakoulujen tutkimustilat.
Toimistossa työskentelevä Eva Chujun Xiao toimii paikallisena kontaktihenkilönä kiinalaisiin yrityksiin ja korkeakouluihin sekä hoitaa yhteistyöprojekteihin liittyviä asioita. SAMKin ja yhteistyökumppaniemme kiinnostus liittyy ymmärrettävästi kiinalaisia kiinnostaviin aiheisiin kuten energiaan, veteen ja ympäristöön sekä vanhustyöhön liittyviin palveluihin. Otamme mielellämme uusia kumppaneita mukaan. Ota yhteyttä Markku Paukkuseen (044 710 3152).
Aiemmin toukokuussa SAMK ja Polytechnic of Namibia allekirjoittivat hyviin kokemuksiin pohjautuen kumppanuussopimuksen. SAMKilla on ollut merkittävä rooli Namibian merenkulun osaamisen kehittämisessä. Logistiikan ja meriteknologian asiantuntijamme ovat mm. kouluttaneet Namibian valtiolle myydyn tutkimusaluksen RV MIRABILIKSEN päällystöä ja miehistöä. Namibian merenkulun koulutusta halutaan yhdessä kehittää siten, että se olisi hyväksyttävissä International Maritime Organisation (IMO) puolesta.
Käynnissä olevassa BEAMin tutkimusprojektissa lisätään Namibian kaupunkialueiden resurssitehokkuutta ja tarjotaan suomalaisille yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia Namibian kasvavilla markkinoilla. Energia-alan ja Vesi-instituuttimme asiantuntijoilla on paljon annettavaa Namibian kehittämiselle. Ja hienoa, että olemme saaneet tähän Suomen suurlähetystön arvokkaan tuen.

Namibialaisten kanssa on upeaa tehdä yhteistyötä. Henkilöstömme sanoin:
  • ”On se niin kummallista, että kahdella maalla, jotka ovat niin kaukana toisistaan, voi olla niin paljon yhteistä”
  • ”Namibialaiset ovat aivan ihania, afrikkalaisethan eivät laske ajankulua, sen sijaan he saavat aina uuden päivän”
  • ”On niin liikuttavaa, miten paljon he arvostavat Suomea ja luottavat Suomen apuun”.
Tule mukaan yhteistyöhön. Ota yhteyttä Meri-Maija Marvaan (044 710 3120) tai Minna Keinänen-Toivolaan (044 710 3063).