tiistai 10. joulukuuta 2013

Asiantuntijoiden johtamisen tärkein ohje


Blogit ovat hieno keksintö. Kuka tahansa voi esiintyä kirjoituksissaan minkä tahansa alan asiantuntijana. Niin minäkin. Ja tällä kertaa vaikka nyt sitten johtamisen. Ja vieläpä asiantuntijoiden johtamisen.
Taustoitetaan asiaa lainaamalla ja soveltamalla brändiasiantuntija Liisa Sounion kolme vuotta sitten Faktassa esittämiä ajatuksia. Liisan mukaan jokainen johtaja on brändi, halusi tai ei. Johtajan brändi on pärstä ja sielu samassa paketissa. Siinä yhdistyvät yritystä, toimintayksikköä ja johtajaa koskevat tosiasiat, mielikuvat ja tarinat. Johtajan brändi on kuitenkin myös tekoja ja kokemuksia teoista. Hyvää brändiä verrataan usein kiinnostavaan ihmiseen, jonka haluaa tavata aina uudestaan. Tällaisen brändin halunnee moni johtaja.
Mielestäni asiantuntijoiden johtamisen tärkein ohje on: ”Älä yritä johtaa asiantuntijoita”. Eihän tässä mitään uutta ole, koska yleisestikin sanotaan että asiantuntijoita ei voi johtaa. Ohje ei siis kuulu ”Älä johda asiantuntijoita”, vaan nimenomaan että älä yritä tehdä sitä. Johtajan paikkaa ei voi ottaa. Johtava konsultti Senja Larsen on todennut, että vasta kun johtaja on ansainnut työyhteisönsä luottamuksen, kollegat antavat hänelle luvan johtaa.
Olenko kuitenkin sitä mieltä, että asiantuntijoita ei tule johtaa? En, mutta tässä on kyse terminologiasta. Lähestytään asiaa jenkkienglannin johtaa-verbien kautta: direct, rule, command, administer, manage, head, lead, be in charge, supervise, show the way, facilitate. Asiantuntijoita tulee johtaa tämän luettelon loppupäässä olevien verbien kautta, ei alkupäässä olevien. Suomen kielen ilmaisullisuuteen (tai siis ilmaisuttomuuteen) liittyy syy siihen, miksi ohje on kieltomuodossa. Yleensähän negatiivisessa muodossa olevat ohjeet ja säännöt tulisi kääntää positiiviseen muotoon. Englanniksi ohje kuuluukin: “Facilitate your experts”.
Facilitate-verbi kääntyy johtamisen lisäksi helpottamiseksi ja tästä juuri on kyse. Wikipedian mukaan fasilitointi keskittyy rikastavan ja rakentavan yhteistyön edellytysten luomiseen. Asiantuntijoiden kanssa tähän pitääkin keskittyä. Asiantuntijat haluavat tehdä asiat niin kuin itse haluavat, he eivät halua seurata ketään. Johtajan tehtävänä on varmistaa, että asiantuntijatiimeillä on heidän tarvitsemansa tiedot, resurssit ja työkalut. Sekä antaa heille haastavaa työtä aina uudestaan ja uudestaan. Jotteivät he kyllästy ja lähde muualle hommiin. Suosittelen myös, että asiantuntijat pääsevät halutessaan heti johtajan puheille. Muuten heidät ajetaan taas muualle hommiin. Ja johtajan tulee vastata heidän puheluihinsa ja sähköposteihinsa välittömästi.
Fasilitoivalla johtajalla on pärstä ja sielu kunnossa. Ja brändi.

**********

Tammikuu on monissa organisaatioissa paitsi pikkujouluista vähitellen selviämisen myös kehityskeskustelujen aikaa. Tässä muutamia pohdittavia aiheita:
  • voitko olla ylpeä siitä, että saat työskennellä tässä työyhteisössä ja omassa tiimissäsi?
  • mitä sinulle tulee mieleen luottamuksesta, arvostuksesta ja keskinäisestä kunnioituksesta?
  • raivataanko työtäsi haittaavia esteitä ja autetaanko sinua onnistumaan?
  • oletko tyytyväinen työajan joustavuuteen?
  • aistitko oman kätesi jäljen?
  • onko sinulla tunne omasta kehittymisestäsi?
  • mitä voisit itse tehdä toisin?