torstai 7. maaliskuuta 2013

Brasilia ja Hong Kong


Tällä viikolla lähetimme Brasiliaan Pernambucon alueen yliopistoihin 9-sivuisen ehdotuksemme konkreettisesta tutkimusyhteistyöstä. Kiitokset valmistelutyöstä Suvi Karirinteelle, Sirpa Sandelinille, Harri Ketamolle, Heikki Koivistolle ja Kari Laineelle. Yhteistyöehdotuksen aihealueet ovat:

1)      Solar energy

2)      Sustainable water and waste topics

3)      Computational intelligence

4)      Ice navigation

5)      Systemic model for innovation collaboration with industry

Yhteistyön fokus on yhteisten tutkimustiimien perustamisessa, tutkijavaihdossa, yhteisjulkaisuissa ja konkreettisessa yhteistyössä molempien alueiden yritysten ja yhteisöjen kanssa. Aihealueiden yhteistyömuodoista voisi mainita aurinkoenergian käyttämisen jäähdytyssovelluksissa, jäteveden käsittelyjärjestelmien arvioinnin, oppimispelien käyttämisen testaamisen alueen kouluissa, arktisen merenkulun simulaattoritietämyksen siirtämisen ja yrittäjyyden edistämismallien käyttöönottamisen.
Tulemme lähestymään vastaavanlaisella yhteistyöpaketilla myös Changzoun yliopistoa Kiinassa. Changzou sijaitsee noin 160 kilometrin päässä Shanghaista. Teemme jo yliopiston kanssa yhteistyötä opiskelijavaihdossa ja olemme järjestäneet heidän kanssaan pari yhteistä tutkijafoorumia. Nyt haluamme käynnistää konkreettisen tutkimusyhteistyön heidän kanssaan.
OKM:n ja SAMKin välisessä sopimuksessa kaudelle 2013-2016 SAMKin roolina on olla alueen innovaatiotoiminnan, yrittäjyyden ja kansainvälistymisen veturi. Brasilia- ja Kiina-operaatiomme vahvistavat tätä rooliamme. Lisäksi niillä on vahva yhteys Lounaisrannikko-yhteistyöhön (LOURA) Turun ja Uudenkaupungin kanssa.
Laskennallisen älykkyyden tutkimuksemme on vienyt meidät moneen kertaan Kiinan suuntaan. Kun olimme Jari Kynkään kanssa Zhengzoussa (jonkin verran Kiinan sisämaassa), ymmärsimme miltä amerikkalaisista tummapintaisista  koripalloilijoista tuntui 1970-luvun Suomessa. Tuntui, että kukaan ei ollut koskaan nähnyt ulkomaalaista. Täyteen ahdatuilla kaduilla päät kääntyivät meitä järjestelmällisesti meitä kohti. Kyseisellä alueella on Kiinankin mittakaavassa lyhyitä ihmisiä, joten oli varsin hauskaa kun olit pään pidempi muita. Huvittavinta oli se, kun meistä napsittiin valokuvia. Jotkut yrittivät ottaa niitä salaa, mutta jotkut taas tulivat ihan iholle. Englantia ei osannut kukaan. Sanaakaan. Eksyimme viimeisenä päivänä ja kukaan ei osannut auttaa meitä. Ei edes McDonaldsissa. Seikkailtuamme noin kahden tunnin ajan, Jari alkoi jo huolestumaan (= pelle). Mutta hätä keinot keksii. Näimme muutaman kilometrin päässä erittäin korkean sillan ja kävelimme sinne. Sieltä näimme hotellimme lähellä olevan korkean rakennuksen. Sitä kohti taas muutama kilometri ja ehdimme hotellille juuri sopivasti niin, että lentoasemalla olimme 15 minuuttia etuajassa. Turhaa hätäilyä siis.
Ensi viikolla menemme Hong Kongin operaatioanalyysin konferenssiin esittelemään tutkimustuloksiamme työvoiman hallinnan optimoinnista. Konferenssiin lähetettiin 620 julkaisuehdotusta yli 50 eri maasta, joista 316 hyväksyttiin. Pääsimme Best Paper –kisaan, jonka aiomme tietysti vähintään voittaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun menemme Hong Kongiin. Kolme vuotta sitten saavuimme ensimmäisen kerran samaiseen konferenssihotelliin. Päätimme käydä illalla tarkistamassa konferenssitilat ja otimme konferenssin nettisivuilta tulostamamme pohjapiirustuksen mukaan. Menimme hissillä toiseen kerrokseen ja totesimme että hyvältähän tämä näyttää. Tosin luentosalien nimet vaikuttivat hieman oudoilta. Ja tarkemmin katsottuna pohjapiirustuskaan ei vastannut todellisuutta. Mutta ei hätää. Kysytäänpä respasta, missä täällä on se operaatioanalyysin konferenssi. Vastaus: ”Sorry guys, we don’t have such a conference here.” Näytimme konferenssin nettisivulta tulostamaamme paperia hänelle, johon saimme vastauksen: ”Oh that conference, that was last year”. Nyt nousi jo kylmähiki pintaan. Nimittäin lähes kaikki konferenssit, joissa käymme, pidetään vuorovuosin eri mantereilla. Huh. Äkkiä nettiin ja konferenssin nettisivu auki. Konferenssihotelli oli eri kuin silloin kun tulostimme sen! Jälkeenpäin selvisi, että hotellitiedot olivat olleet väärät yhden päivän ajan ja juuri silloin olimme ottaneet tulostuksen! No missä konferenssi sitten oli. Euroopassa? Ei. USA:ssa? Ei. Hong Kongissa? Joo. Kävelymatkan päässä? Joo. Uskomaton tuuri? Ei. Täydellisellä suunnittelulla saa aikaan täydellisen tuloksen.
Jos seuraavassa kirjoituksessani en puhu mitään Best Paper –kisan lopputuloksesta, niin lienee turhaa tulla sitä minulta kysymään!
 

1 kommentti:

  1. Huolestui on kovin voimakas sana. Korkeintaan iski paniikki.

    "Näimme muutaman ... sillan...". Siis MINÄ näin. Sinä et hyperventilaatioltasi kyennyt enää järjelliseen toimintaan.

    VastaaPoista