keskiviikko 7. marraskuuta 2012

SAMK on täynnä hyviä nykyisiä ja tulevia valintoja


No niin, jatketaan eilisestä, paitsi että mennään suoraan asiaan. Mitä valintoja TKI&Y:ssä on jo tehty ja miksi.
Tutkimuksessa panostamme neljän kärkeen, joissa meidät on jo kansallisesti/kansainvälisesti tunnistettu ja tunnustettu. Perustamme neljä tutkimus- ja osaamiskeskittymää (Research and Competence Centers):

-
         
Energia ++
-          Esteettömyys
-          Hyvinvointiteknologia
-          Laskennallinen älykkyys.

Energian plussat kuvaavat tutkimusalueen monipuolista linkittymistä esimerkiksi rakentamiseen, konetekniikkaan, puhtaaseen veteen ja kierrätykseen. Esteettömyydessä haluamme olla alueemme tunnustettu asiamies. Ihmisen rakentaman ympäristön koko yhdyskuntaprosessin kestävä kehitys edellyttää ratkaisumalleja ihmisen koko elinkaaren kattavaan esteettömään elämään.
Hyvinvointiteknologiassa meitä kiinnostaa erityisesti tunnisteteknologian, peliteknologian ja hyvinvoinnin rajapinnat esimerkkinä muistisairauksien ehkäiseminen. Laskennallisessa älykkyydessä tutkimuskohteitamme ovat työvoiman hallinnan optimointi, logistinen optimointi, tuotantolinjojen optimointi ja ammattilaisliigojen sarjaohjelmien optimointi.

Tutkimus- ja osaamiskeskittymiemme sloganiksi lanseerataan ”Impossible is Nothing”.
Samalla kun kehitämme neljän kärkeä, panostamme myös muuhun tutkimukseen. Uusia avauksia pitää saada käyntiin alueilla, joilla merkittävää tutkimustoimintaa ei toistaiseksi ole. Erityisesti tämä koskee OKM:n kanssa sovittuja painoaloja, joista tärkeimpänä meriklusteri.

Opiskelijayritysyhteistyössä ja opiskelijayrittäjyydessä jatkamme vahvojen brändiemme kehittämistä: Apparaatti, Soteekki ja Yrityskiihdyttämö tulevat jatkossa tekemään tiivistä yhteistyötä, joka laajentaa niiden asiakaskuntaa entisestään. Tulemme myös vahvistamaan niiden kansallista näkyvyyttä. Yrittäjyys tulee näkymään merkittävästi TKI&Y:n strategisissa valinnoissa. Hyvänä esimerkkinä tästä on perheyrittäjyyden ja perheyrittäjyysverkoston kehittäminen. Henkilökunnan osa-aikainen yrittäjyys ymmärretään kustannustehokkaana oman osaamisen kehittämisenä ja hyvänä vaihtoehtona SAMKin kustantamalle koulutukselle.
Osaamisen ja koulutuksen myynnin strategiset valinnat voi kiteyttää yhteen lauseeseen: ”Kaikki osaaminen myyntiin”. Meiltä löytyy erittäin paljon osaamista, jota alueemme yritykset voivat hyödyntää. Tulemme tekemään yritysten kanssa laajoja kumppanuussopimuksia, jotka käynnistetään yrityksen osaamiskartoituksilla. Tarjoamme yritysten käyttöön kaikki työkalumme: tutkimustoiminnan, hankeyhteistyön, opiskelijayritysyhteistyön, hitaan rekrytoinnin (harjoittelu ja opinnäytetyö), nopean rekrytoinnin, henkilöstön tutkintokouluttautumisen ja kohdennetun yrityskoulutuksen.

Seuraavassa kirjoituksessani metsästämme SAMKin joukkoälyä ja innovatiivisuutta.
Ai niin, monet ovat ehkä pohtineet, mistä tuo Nurmen ärsyttävä pelleily tuon C-kirjaimen kanssa on saanut alkunsa. Se sai alkunsa tenniskilpailuista 1970-luvulla. Ehkäpä palaan tähän aiheeseen tulevissa kirjoituksissani, jos/kun se alkaa liikaa ärsyttämään.

(C)immo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti